Pelko kävi toteen!

On aika hiljaa kiittä 

ja kättä puristaa

nyt meidät yhteen

liittää vain

muistojemme maa

jäi jälki 

sydämmiimme, jälki 

unelmiin

teille laulamme nyt

näkemiin.

Ei huomispäivän 

teitä voi kukaan

aavistaa,

on joskus kyyneleitä

ja joskus naurattaa.

No en siis sano täältä Saksasta vielä näkemiin, enkä sano teille näkemiin, mutta sanoin mun edellisellä paikkakunnalla jo hyvästit! 

Eli yksi suurista pelkäämistä asioista oli perheenvaihto. Tämän prosessin jouduin minäkin käymään lävitse. Jo Tammikuun lopulla tiesin, että perheeni vaihtuu. YFU alkoi etsiä minulle uutta perhettä. Tai no siis minun tukihenkilöni oli aktiivinen. Ja puolivuosivalmennuksen jälken olin itsekin aktiivinen, kun olin vähä selvinnyt jo päästäni. Kaikista niistä tunteista, mitä lävitse kävin. 

Oli vaikeaa. 

No tietenkin teitä kiinnostaa, miksi piti vaihtaa perhe??

- Ei meillä suoranaisesti minun mielestä ollut perheen kanssa sillä tavoin niin suuria ongelmia. Toki ongelmiakin oli. Niiltä ei vältytä.  Mutta yksinkertaisesti emme voineet elää yhdessä.(Tätä voi verrata vähän parisuhteeseen. Ei parisuhdekkaan yksinkertasesti toimi kaikkien kanssa, You know??) Eli siis me ei päästy vaan oikee toisten ajatus maailmaan. Jo alusta lähtien se oli vähä hankalaa. Mä en ollu koskaan kotona siellä. Tai no oikeastaan ensimmäistä kertaa toissa viikolla. Ja siksi ajatukset on ollut niin sekavia! Tunsin oloni ensimmäistä kertaa kokonaan kotoisaksi, mutta tiesin, että kohta on minun aika lähteä. 

Me juttelimme ennen lähtöa vanhempien kanssa ja me ollan ihan samoilla linjoilla näissä asioissa, että minä tykkään heistä ja he tykkäävät minusta. Me ei vain yksinkertaisesti voitu asua yhdessä. Emme tunteneet oloamme hyväksi. Ja jos me nyt saataisiin uusi alku, olisi kaikki erillai. Mutta nyt on asiat näin ja ne on hyväksyttävä näin. Ei se perheen vaihto loppupeleissä niin hirveää ole! Mutta ne kaikki tunteet, mitkä mullaki pyöri päässä @.@ :D 

Ja siis no se oli yksin kertasesti meille kaikille parempi, että asiat ovat nyt näin. 

Kenen päätös?

-No minä olin miettinyt koko tammikuun perheenvaihtoa, mutta sitten yhtenä iltana perheen isä tuli sanomaan, että he haluavat, että teen sen. Eli vaihdan perhettä. Teistä saattaa tuntua vähän hassulta, että perhe sanoi niin. Mutta minulle se ei ole niin. Ne tiesivät, miltä minusta tuntui ja he halusivat ihan jo minunkin takia sitä. Ja eivät hekään sitten niin hyvin tunteneet. No mutta sitten se oli menoa. 

Pari päivää olin ihan kuollut vain omasassa huoneessa. Siivosin ja pakkasin. Sitten oli puolivuosi valmennus. Elin sen ihan täysillä. Kaikki sanoivatkin, että olin niin iloinen ja ihana ihminen, ettei ikinä olisi voinut kuvitella miten raskasta minulla juuri sillä hetkellä oli ja miten rankkaa. Siellä pääsin siis tietenkin avoimesti puhumaan asioista. Sitä vartenhan se on. :)

Sitten oli viikko vielä vanhassa perheessä, eli toissa viikko. 

Mä tähän väliin laitan vähän kuulumisia. Että menee aika järjestyksessä. Ystävänpäivä illan vietin Pazin kanssa eli sen Ecuadorilaisen tytön kanssa. Olimme meillä ja katsoimme elokuvaa ja söimme aivan vietävästi herkkuja! :)

Oli niin hauskaa. Lauantain olin muutenvain kotona. Sunnuntaina tapasin uutta perhettä ensimmäistä kertaa. Se oli semmoinen tapaaminen jossa molemmat osapuolet saivat sanoa haluammeko asua yhdessä vai emmekö. :)

Jännitin ihan hirveästi! :) 

No me kävimme uimassa ja sen jälkeen kävimme vielä kotona ja he veivät minut kotiin takaisin Tostedtiin missä asuin vielä silloin. 

Perheeseen kuuluu Vahnemmat ja seitsemän (7) lasta! Kaksi asuu jo muualla. Toisin sanoen toinen Berliinisssä ja toinen Münchenissä. JA viisi nuorinta lasta asuu kanssani täällä. Iältään he ovat 2, 5, 9, 11, 12. Jos ihan oikeassa nyt olen. :)

Kaksi vanhinta kotona asuvista lapsista on ottolapsia. Heidän äiti oli alkoholisti ja joi molempien raskauksien ajan runsaasti alkoholia. Ja he ovat niinkö sairaita ihmisiä. Kasvussa on huommattava kehitys, miten he ovat jäljessä ja joutuvat syömään lääkkeitä. Heillä on hyvin lyhyt keskittymiskyky, puheessa ongelmia, ja ovat kooltaan paljo pienempiä kuin normaali heidän ikäisensä. Ja heillä on paljon pienempi pää. Heidän pää on suunnilleen samankokoinen sen 5 vuotiaan kanssa. Siitä voi jo päätellä, että siellä on myös pienemmät aivot. 

Miksi kerroin. En pidä sitä minään salaisuutena. Kyllä täällä kylällä kaikki tietävät sen. Ja hyvin "normaali" asia, jota tapahtuu, mitä ei saisi tapahtua. Mä ainakin haluan taistella tämmöistä vastaan. Varsinkin ku mä tiedän millaista on elää sellaisten lasten kanssa! Mä tuun oppimaan täällä perheessä niin paljon kaikenlaista!! :) Mä olin hyvin avoin sen suhteen, että päätin että haluan tähän perheeseen. Joillain olisi ollut jo vaikeuksia siinä, että he ovat vähän erilaisia lapsia. Minulle ne ovat silti ihan yhtä tärkeitä, kuin muutkin lapset täällä ja muutenkin. :)

Eivät he sille mitään mahda.
Ja perhe on kokonaisuudessaan ihana ja he ovat äärimmäisen ystävällisia. He ovat paljonkin uskonnollisempia, kuin mitä itse olen. Eli me käydään kirkossa joka sunnuntai. Mutta se ei ole normaalikikko. Heillä on oma kirkko. Vähän nuorekkaampaa musiikkia lauletaan ja se ei ole niin tylsää kuin kirkossa ja siellä on myös kavereitanki ja paljon minunikäisiäni. Kirkon kautta on nuorille tapaaminen perjantaisin, missä rupean itsekkin käymään! Mutta vaikka en itse uskonnollinen olekaan, menen heidän mukaan kirkkoon. Ei minulla ole mitään syytä miksi ei. Ajattelen lopulta saksan kielen oppimista jos en muuta.!! Siellä ainaki on niin paljo sosiaalista elämää ja näillä on kirkon kautta niin hyvin kontakteja ja muutenkin  tosi hyvä sosiaalinen verkosto! :) Ja siellä tutustuu muihinkin nuoriin ihmisiin! Ainut poikkeavuus on, että muut uskoo jumalaan, minä en. 

JA ei täällä vaihdossakaan kokemuksien tarvitse olla pelkkien kaupunkien näkemistä, se voi ihan hyvin olla ihan jo elämän ymmärtämistä. Miksi ihmiset juo alkoholia raskauden aikana, no sitä en ehkä tule koskaan ymmärtämään, mutta ihan jo kaiken uuden näkeminen ja oppiminen. Minulle ainakin on tärkeää, että tulen viettämään nämä kuukaudet heidän kanssaan! :)

No sitten asun 17 kilometrin päästä Tostedtista ja olen vähän etelämpänä. Paikkakunta on nimeltään Schneverdingen. 

 Viime Maanantaina menin normaalisti kouluun Tostedtiin. Sain viestin, että voin ihan hyvin jo tänään mennä uuteen perheeseen. No menin sitten kertomaan koulun toimikunnalle, että minun on kirjoitettava eropaperit, että joudun vaihtamaan koulua. Se oli totaalisesti menoa sitten. Tuntui niin hassulta erota koulusta! :D Eipä sitäkään oo aikasemmin tarvinut itse tehdä. Vaikka koulusta on joskus pitänytkin erota paikkakunnan vaihdoksen takia. :)

No itku pääsi jo historian opettajan hyvästelyssä. Hän oli niin ihana ihminen! :) Ja sittne menin vielä viimeselle oman luokan tunnille ja siellä kerroin opettajalle, että nämä olivat viimeiset oppituntini täällä koulussa. Hän sanoi sen luokalle ja kaikki hämmästelivät. Jotku katto ihan suu auki että mitääh! :DD

Ja no siellä sitten itkin vähän enemmän ku moni tuli vielä halailemaan ja sitten nousi tunteet pintaan. En siis ehtinyt edes hyvästellä kaikia kavereitani. Tosin miksi olisi pitänyt. Mä nään niitä vielä kuitenkin! :D

Ja no olen silti tervetullut menemään meidän luokan tapaamisiin opettajamme luona. :) Mikä on tietysti ihanaa. No maanantai iltana ennen kahdeksaa perhe tuli hakemaan. Menimme pelaamaan lentopalloa, mikä on maanantaisin. Aloitin sen siis nytten uuden perheen kanssa. Käymme siellä molempian vanhempien kanssa. Ja myöhään olin kotona. Tiistai aamuna oli aikanen herätys ja uuteen kouluun menoksi!! :)

Olen ollut tähän asti naapurin tytön kanssa, joka asuu juurikin meitä vastapäätä ja meillä on melkein kaikki tunnit yhdessä, ihan paria lukuunottamatta! :)

Minulla on alku lähtenyt tosi hyvin menemään. Mitä olen tehnyt niin tulee eri postaukseen mutta tänä tulee vain vähän vielä. Eli siis Mun isosisko täällä oli viimeviikon meidän kanssa ja lähti takaisin müncheniin eilen. Häntä mulla jää kyllä kova ikävä.. :( Hän oli mulle enemmän sisko viikon aikana ku mun edellisen perheen siskot kuuden ja puolen kuukauden aikana. No mutta menen hänen luokse kylään Huhtikuussa! Jippii!!! :)


Jo nyt perhe on minulle äärimmäisen tärkeä! Kuljen myös pikkusiskon kanssa kouluun ja leikin lapsien kanssa ja vietän aikaa vanhempien kanssa, kun lapset ovat nukkumassa. Minulla on niin elämäntäytteinen elämä täällä! Se on sitä mitä tarvitsen! :)

Jos jäi askarruttavia kysymyksia tai muuten vaan mietityttää, niin laittakaahan kommenttia! :) Tässäpä yksi sananlasku mikä pitäisi kyllä muistaa ja elää tässä hetkessä ja täysillä!! :)


"Älä ikinä kadu sitä mitä olet tehnyt, vaan sitä mitä olet jättänyt tekemättä!"
Tuntematon

Iloisin terveisin,
 Marjo